Sammutetaan palot.

Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan muodostamaan metsäpalojen sammutus joukkoja. Voitaisiin toimia naapurimaiden kanssa yhteistyössä ja hankkia sammutuskoneita sekä helikoptereita. Nämä joukot olisivat aina siellä missä palaa ja kaikki maksaisivat yhdessä kustannukset. Venäjän peltojen kulotus ja metsäpalot pitää saada kuriin, tarjotaan apua myös heille. Oljet pellolta paaliin ja bioenergiaksi. Kreikan, Espanjan, Australian ja USA:n pitää seurata esimerkkiä. Koko maailma mukaan. Myös yhteisiä kansainvälisiä innovaatioita tarvitaan.

Suomessa pitää saada VPK:n lisää väkeä ja kouluttaa heidät metsäpaloja varten, eli kevyt koulutus. EU:n direktiivien myötä ajettiin vapaaehtoisuus koulutuksen taakse, ei ole enää metsäpalo reserviä = jokainen alueella asuva.

Huomattava osa hiilidioksidi päästöistä tulee 9 eri maan kaivospalosta, emme edes tiedä kaikkia kaivospaloja muissa maissa. Nämä kaivospalot on saatava sammutettua kansainvälisellä yhteistyöllä. Kaivosyhtiöt tai edes yksi maa ei saa paloja sammumaan. Rahoitus voisi tulla YK, WWF yms… nyt rahat menevät usein turhuuteen. Hiilidioksidi verot pitää korvamerkitä palojen sammutukseen. Sammuttamatomasta palosta maa joutuu maksamaan hiilidioksidi veroa.

Voimme hyvällä omallatunnolla käyttää polttomoottori autoja, biopolttoaineiden verot pitää poistaa. Ajetaan autolla ja sammutetaan palot.

 

Jyrki Vaskela

Kansalaispuolue

Uusimaa

Lisää kotisivuilla